Business Äänekoski
Äänekoski on moderni kaupunki ja monien kansainvälisesti tunnettujen tuotteiden ja yritysten koti. Äänekoski yhdistää luonnon hiomattoman kauneuden ja korkean teknologian loppuun hiotut ratkaisut.
Äänekoski on moderni kaupunki ja monien kansainvälisesti tunnettujen tuotteiden ja yritysten koti. Äänekoski yhdistää luonnon hiomattoman kauneuden ja korkean teknologian loppuun hiotut ratkaisut.
13 kuntaa ovat perustamassa omaa, kuntien yhteistä Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysaluetta, jonka vastuukuntana olisi Äänekosken kaupunki. Tälle sivulle on koottu Pohjoisen Keski-Suomen työllisyysalueen valmistelun kuulumiset ja tiedotteet.
Äänekosken kaupungin uudistettu asukaskysely toteutettiin nyt toista kertaa. Äänekosken Kiinteistönhoito Oy:n ja kaupungin yhdessä tuottamiin palveluihin oltiin edellisvuotta tyytyväisempiä. Peruspalveluiden järjestämisessä ja jätteiden lajittelumahdollisuuksissa on onnistuttu hyvin. Lisäksi Äänekoskella ollaan tyytyväisiä kattaviin harrastusmahdollisuuksiin. Asukaskyselyllä kaupunki saa arvokkaita kehitysehdotuksia ja suuntaviivoja toimintaansa ja palvelujen kehittämiseen.
Resurssiviisas Äänekoski - Vähäpäästöinen tieliikenne -hankkeen alustavia tuloksia on jo saatu. Äänekosken kaupunki edistää vähäpäästöistä tieliikennettä alueella vauhdittamalla vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluinfrastruktuurin kehittämistä raskaan liikenteen käyttöön.
Äänekosken kaupungintalo on kiinni helatorstain jälkeisenä perjantaina 10.5.2024.
Kokoamme kaikki kaupungin avoimena olevat työpaikat, jotka löytyvät myös kuntarekryn kautta. Kuntarekryn kautta voi luoda myös työnhakuvahdin, joka ilmoittaa uusimmista työpaikoista suoraan sähköpostiin.
Työmarkkinatorilta löydät työelämään liittyvät tietosisällöt, palvelut ja avoimet työpaikat. Kirjaudu sisään ja luo työnhakuprofiili tai työpaikkailmoitus.
ÄäneHub yhteisöllinen työtila – Tervetuloa töihin! ÄäneHub on kohtaamispaikka yrittäjille, yrittäjyydestä kiinnostuneille, itsensä työllistäjille, opiskelijoille ja kaikille etätyötä tekeville.